Hyvä kaupunki kuuluu kaikille

sähköbussi, jossa lainaus "Turku tarvitsee elävän keskustan"

Vastuullinen taloudenpito on avainasemassa, jotta Turku on hyvä kaupunki elää niin lapsille, opiskelijoille, perheille, ikäihmisille kuin yksin asuvillekin. Turvallinen, esteetön ja saavutettava Turku palvelee meitä kaikkia. Hyvässä kaupungissa on turvallista ja viihtyisää asua. Ihmislähtöinen kaupunkisuunnittelu huomioi kaiken ikäisten kuntalaisten erilaiset tarpeet vanhaa kulttuurimaisemaa kunnioittaen.

Arjen kannalta tärkeimmät päätökset tehdään kunnissa. Hyvässä kaupungissaarjen palvelut, kuten päiväkodit ja koulut sijaitsevat lähellä kotia ja koulumatka on turvallinen. Tasokas varhaiskasvatus ja koulutus niin peruskoulussa, lukiossa kuin ammatillisessakin koulutuksessa sekä turvallinen kouluympäristö ovat todellisia vetovoimatekijöitä lapsiperheille. Kävelymatkan tai pyörämatkan päästä löytyy lähikauppa ja lasten leikkipuisto. Kirjastopalvelut tuodaan lähelle asukkaita. Hyvä ja sujuva arki muodostuu loppujen lopuksi pienistä asioista.

Turku loistaa taide- ja kulttuurikaupunkina. Taide ja kulttuuri vaikuttavat monin tavoin kuntalaisten hyvinvointiin. Erilaiset tapahtumat ja kulttuurielämykset lisäävät yhteisöllisyyttä ja toimivat arjen piristämisessä tuoden vaihtelua arkeen. Huolehditaan tulevaisuudessakin kulttuurilaitosten toimintaedellytyksistä ja panostetaan arkeen, jossa taide ja kulttuuri huomioidaan.

Maankäytön suunnittelussa huomioidaan viihtyisälle kaupungille merkitykselliset viheralueet, metsät ja puistot. Rakentaminen on uhka viheralueille ja kaavoituksessa tulee huolehtia, että riittävä määrä viheralueita on jatkossakin kuntalaisten käytettävissä. Turku on kaupunki Saaristomeren rannalla ja Aurajoen suulla. Mahdollistetaan kaupunkilaisten pääsy vesien äärelle lisäämällä rantoihin asti ulottuvia ulkoilualueita ja muita palveluita.

Julkista liikennettä tulee kehittää sujuvaksi taloudelliset realiteetit huomioiden. Toimivilla liikenneyhteyksillä on keskeinen merkitys Turkulaisille ja kunta panostaa merkittävästi joukkoliikenteeseen. Liikkumiseen ja saavutettavuuteen liittyvissä päätöksissä tulee huomioida kaikki liikkumismuodot ja varmistaa kuntalaisten turvallisuus. Auto on Turussa monelle välttämätön niin työ- kuin vapaa-ajanmatkoissakin. Kaikilla eivät päiväkodit ja työpaikat sijaitse julkisilla kulkuneuvoilla tavoitettavissa. Turku tarvitsee myös elävän ja elinvoimaisen keskustan, joka on tavoitettavissa myös yksityisautoilla. Julkista joukkoliikennettä tulee kehittää autoilijoita kiusaamatta.

On olemassa vaihtoehto kalliille ratikalle. Turun raitiotie on osa joukkoliikenneuudistusta, josta päätetään 2025. Päätös tehdään vasta, kun päättäjillä on käytössä valmistelussa oleva toteutussuunnitelma. Päätökseen vaikuttaa realistinen kustannus- ja tuottolaskelma ja valtion osallistuminen hankkeeseen 30 % osuudella. Ratikka on joukkoliikennevälineenä sidottu kiskoihin ja uudenaikaiset sähköbussit ovat minusta vaihtoehto, joka mahdollistaa reittien toteutuksen eri puolille kaupunkia. Sähköbussien etuna on hinta, rakentamisen nopeus ja joustavuus. Valintaani vaikuttaa siis myös raha. Kun kevyemmällä investoinnilla on mahdollista saada samat, tai jopa paremmat edut, miksi maksaa kiskoista.

Sotepalvelut kuuluvat hyvinvointialueelle, mutta ovat keskeinen osa kunnan elinvoimaa. Hyvinvointialueella tehdään päätöksiä, joilla on suoraan vaikutuksia myös kunnan toimintaan. Kunnan ja Varhan aitoa vuoropuhelua ja yhteistyötä tulee entisestään vahvistaa.