Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus

Turun pitää olla paras kaupunki lapsiperheille.Tasokas varhaiskasvatus ja koulutus niin peruskoulussa, lukiossa kuin ammatillisessakin koulutuksessa sekä turvallinen kouluympäristö ovat todellisia vetovoimatekijöitä lapsiperheille.

Huolehditaan, että lapset saavat vahvat lähtökohdat elämään laadukkaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen avulla. Kaikki alkaa hyvästä varhaiskasvatuksesta ja jatkuu hyvät perustaidot tarjoavassa peruskoulussa. Opettajien ja oppilaide tulee voida keskittyä opettamiseen ja tämä edellyttää sopivia luokkakokoja ja mahdollisuutta yksilölliseen tukeen. Osaavat ja sitoutuneet opettajat ovat ratkaisevassa asemassa ja heidän työssäjaksamiseen tulee panostaa. Huolehditaan päiväkotien ja koulujen turvallisuudesta niin lasten ja nuorten kuin opettajien ja muun henkilökunnan työpaikkoina. Häiriökäyttäytymiseen ja koulukiusaamiseen tulee puuttua viipymättä ja aktiivisesti.

Torjutaan lasten ja nuorten osattomuutta ja syrjäytymistä ja laitetaan kotoutumispolitiikka kuntoon osana syrjäytymisen ehkäisyä. Koulutus on parasta kotoutumista. Kuntalaisten liikuntaan ja seuratoimintaan panostaminen toimii osaltaan hyvänä välineenä segregaation ehkäisemiseksi. Parannetaan maahanmuuttajataustaisten äitien kotoutumista ja tarjotaan siten koko perheelle paremmat edellytykset kotoutua. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen on aina parasta niin inhimillisesti kuin taloudellisesti.

Lasten ja nuorten liikkumattomuuteen vaikuttaa perheiden varallisuus ja asuinalue. Poistetaan lasten ja nuorten liikuntaan liittyviä esteitä parantamalla saavutettavuutta lähellä perheiden asuinalueita. Pidetään huolta liikuntaa lisäävistä leikkipaikoista ja luontopoluista.

Turun lasten ja nuorten liikunnan avustusuudistuksen vaikutuksia tulee arvioida ja palautteeseen on reagoitava ripeästi, jotta urheiluseurojen toiminta ei vaikeudu eikä perheiden kustannukset kasva liian korkeiksi uudistuksen johdosta. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla mahdollisuus harrastaa jotain hänelle mieluisaa.

Turun nuorisovaltuusto valvoo nuorten etuja ja edistää heidän osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiaan Turussa. Turun nuorisovaltuusto päättää vuosittain hankerahan myöntämisestä nuorten ideoimille ja toteuttamille hankkeille. Varmistetaan, että nuorisovaltuuston ääntä aidosti kuunnellaan kunnan kehittämisessä.

Lue lisää: https://www.turku.fi/paatoksenteko/nuorisovaltuusto

Varhan (Varsinais-Suomen hyvinvointialueen) nuorisovaltuuston tehtävä on toimia nuorten äänenä hyvinvointialueella. Tavoitteena on huolehtia siitä, että hyvinvointialueella tehdään päätöksiä, jotka aidosti edistävät nuorten hyvinvointia. Nuorisovaltuusto myös seuraa päätösten toteutumista käytännössä.

Lue lisää: https://www.varha.fi/fi/tietoa-meista/paatoksenteko-ja-hallinto/vaikuttamistoimielimet-ja-neuvottelukunnat/vaikuttamistoimielimet